Merkittäväksi työntekoa keventäväksi ”palveluksi” on osoittautunut verkoston tarjoama kaveriapu. Älä siis tee kaikkea itse. Joku toinen on jo saattanut tehdä saman asian tai on juuri tekemässä sitä. Joku toinen saattaa myös olla parempi asiantuntija ja toisaalta kaivata vastineeksi jotain, jossa sinä olet perempi asiantuntija.
Verkostosta löytyy valtava
ihmisten tiedoista ja taidoista koostuva tietopankki, johon voi aina
turvautua, jos oma tietämys ei riitä. Jaettu tieto ei puoliinnu. Usein yhteistyö on myös hyvin hauskaa.
Erilaiset sosiaalisten ryhmien muodostamisen mahdollistamat palvelut sopivat hyvin ryhmätöihin, suunnitteluun tai palautekeskusteluun. Kokeilemalla löytyy omaan tarpeeseen sopiva palvelu. Tarjonta tällä alueella lisääntyy jatkuvasti.
Verkostoitumispalveluita
- Oppimisympäristöjen tyyppisiä:
- Keskusteluun ja mobiiliin viestintään:
- Profiilien luontiin ja verkottumiseen:
- Blogi-tyyppinen kanava kaveripiirille:
- Ammatilliseen verkottumiseen:
Verkostossa keskeisintä on ihmisten osallistuminen. Pelkkä tekninen ympäristö ei luo verkostoa. Osallistumiseen kuuluu omien ajatusten, tietojen ja taitojen jakaminen. Verkostoissa ihmiset myös kannustavat toisiaan, millä on aivan erityinen motivaatiota ja voimia lisäävä vaikutus.
Vaikka monet verkostoitumispalvelut on luotu nuorison vapaa-ajan käyttöön (tiedottamaan missä olen ja mitä teen), niiden avulla onnistuu myös erilainen työelämän ajatustenvaihto ja jakaminen. Verkostopalveluiden idean oivaltaa vasta oman osallistumisen kautta. Ulkopuolisen silmin ne näyttävät sekavilta ja epämääräisiltä.
Verkostoitumispalvelut ovat kuin kahvipöytä tai baari, jossa keskustelun virta käsittelee sekä asiallisia että viihteellisiä ilmiöitä. Verkostoitumispalvelu kannattaa valita yhdessä ja opetella omiin tarpeisiin soveltaminen yhteisesti.
Nuorten suosimia verkostoitumispalveluita
Projekteissa saattaa tulla tilanteita, joissa nuoret verkottuvat keskenään. Tilanteen mukaan silloin voidaan harkita nuorten suosimien ympäristöjen käyttämistä.
Verkottuminen verkkosivujen kautta toimii hyvin esimerkiksi maantieteellisesti toisistaan kaukana olevien, kotimaisten tai ulkomaalaisten kumppaneiden kanssa. Hyvä käyttökohde on kasvokkaisen tapaamisen valmistelu. Useimmissa palveluissa on mahdollista luoda oma kanava tai ryhmä.